MEDITAATIO

Jokainen
ihminen pyrkii elämässään onneen. Pysyvää onnellisuutta
on kuitenkin mahdoton löytää yrittämällä muuttaa
maailmaa mieleisekseen, sillä elämän epätyydyttävyys
johtuu omista asenteistamme. Sitä vastoin meidän on itse muututtava.
Yksi keino siihen on meditaatio.
Yksinkertaisimmillaan
meditaatio voi olla vaikka oman hengityksen seuraamista. Sitä tarkkaamalla
keskittymiskyky lisääntyy ja päässä pyörivä
ajatusmylly hiljenee. Keskittymiskyvyn lisääntyessä alkaa meditoijan
sisältä nousta luontaisia ilon tunteita.
Meditaatiota
on tutkittu paljon ja tulokset puoltavat kiistatta sen myönteisiä vaikutuksia
kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Se poistaa muun muassa stressiä sekä
vähentää kielteisiä tunteita, joita ei kuitenkaan torjuta.
Niihin ei vain reagoida, ja silloin niiden vaikutus häviää. Meditaatio
kehittää myös harjoittajansa kykyä tiedostaa itsensä
eri tilanteissa. Samaistuminen kohdattaviin asioihin ja niiden synnyttämiin
tunnetiloihin vähenee, jolloin ulkopuolisten ärsykkeiden valta määrätä
mielentila heikkenee.
Sinnikäs
meditointi johtaa lopulta tietoisuuden avartumisen kautta oivallukseen, jossa
todellisuus nähdään omien mielikuvien sijasta sellaisena kuin se
on. Tällöin ihminen vapautuu minäkeskeisyydestä, hänessä
herää myötätunto toisia kohtaan ja hän saavuttaa pysyvän
mielenrauhan ja onnellisuuden.
Meditaation
harjoittaminen on hyvä aloittaa pätevän ohjaajan johdolla.